"Alpo tässä terve!"

Moi! Mä oon Alpo, mutta äiti kutsuu mua Alpukaks. Alpukka pulpukka noin tarkalleen ottaen. Mulla oli tänään taas kiva päivä, kun mun paras kaveri Tyson tuli kylään. Monesti on aika tylsää kotona, jos Tyson ei ole kylässä, koska kukaan ei oikein leiki mun kanssa. Isot pojat (niin kuin Jammua ja Figoa kutsutaan) ei oikein tykkää musta. Oon kuulemma tosi ällöttävä ja rasittava. Äiti aina yrittää viihdyttää mua, mutta ei se osaa leikkiä niin kuin Tyson. Meillä on sellasia poikien juttuja eikä noi äidit niitä ymmärrä. Äiti on siis mun ihmisäiti. Ettei joku luule että olen joku peräkammarin poika äidin helmoissa. 

Jammu ja Figo ei kuulemma tykkää musta siks, koska mä muka kiusaan niitä. Mähän yritän saada niitä vaan leikkiin mun kaa. Vien leluja ja luita niiden nenän eteen tarjolle ja aloitan (kuulemma hirveän) räykytyksen , että isot pojat lähtis mun kanssa vähän taisteleen. Isot pojat kuitenkin vain murahtavat mulle, että "painu kakara mettään" ja lähtevät pois paikalta. Joskus Figo kyllä ottaa multa lelun tai luun ihan ilman lupaa ja vie omaan majaan. Mutta minäpäs en hevillä luovuta. Taas aloitan (kuulemma kauhean) mekastuksen ja kohta tulenkin onnelisena leluni/luuni kanssa takaisin omalle pedille. Mikähän siinä on ettei musta tykätä?

Niin tänään oli siis kiva päivä. Tyson tuli örmy-veljensä kanssa meille. Toby on sellanen kovaääninen murahtelija, joka ei kuulemma yleensäkään tykkää pennuista. Tyson onneksi tykkää pennuista ja musta erityisesti. Me aina leikitään keskenään. Yleensä roikun Tysonin karvoissa ja se kuskaa mua ympäriinsä. Tyson tykkää, kun sen perässä juoksee. Varsinkin jos sillä on keppi. Mäkin tykkäisin, että joku jahtais mua, mutta kukaan ei lähde mun perään vaikka mulla ois millanen tikku. Me aina seikkaillaan Tysonin kanssa ympäri tonttia. Välillä äiti huutelee, että pitää tulla talon takaa pois ettei joku metsäpeto nouki mua mukaansa.

 

Minä ja Tyson matkalla uusiin seikkailuihin.

 

Joskus on rankkaa olla pikkuinen. Mutta ei mua haittaa. Pääsen hyvin kulkemaan lumessa ja juoksen kuulemma tosi lujaa. Ihan Tysonin vauhtiin en vielä pääse, mutta ehkä sitten kun treenaan vaan kovasti. Päivittäinhän me juostaan yhdessä.

Minä ja Figon häntä. Ida jaksaa aina muistuttaa, että oon söpö. Se aina lässyttää mulle, ihan kun jollekin pikkupennulle.

Äitin mielestä näytän jo ihan isolta pojalta

Täs me ollaan Taikun kanssa sisällä leikkimässä. Kun en pienenä päässyt itse sohvalle, niin Tyson kiltisti nosti mut sinne. Pidin vaan lujaa lelusta kiinni ja Tyson nosti "hiiop!" mut ilmaan. Nykyään pääsen jo ihan itse sohvalle. Ida opetti.. Muut ei yleensä saa mennä sängylle, jos ovat märkiä lumesta, mutta minäpä olen niin säänkestävä, että saan mennä omalle tyynylle nukkumaan. Tai äitin tyynylle.. Aika usein pääsen syliinkin nukkumaan, kun olen niin pieni ja väsynyt "pikkupentu".

Mä tykkään nukkua pehmeällä pedillä. Olen repinyt kaikki tuolin pehmusteet lattialle vähän eripuolille kotia, että voin aina rojahtaa pehmeälle pedille kun väsyn. On mulla oma tyynykin lattialla, mutta yöunet nukun kyllä sängyssä Matti-kissan vieressä, äitin niskaan hönkien.

Raskaan päivän päätteeksi rojahdan siis sängylle. Pienenä nukahdin aina isän syliin ja siitä valahdin selälleni isän viereen. Sitten kun äiti ja isäkin tulee nukkumaan, siirryn Matti-kissan kanssa meidän pedille (äidin ja isän väliin) ja tunkeudun ihan äitin niskaan kiinni. Siinä nukun aamuun asti.

Olen kuulemma todella aamu-uninen. Yleensä kaikki muut ovat olleet jo pitkään hereillä, kun minä vasta tökkäisen kuononi peiton alta ja rupean heräilemään. Isä aina välillä hoputtaa, kun se yrittää petata petiä. Musta tulee kuulemma luolakoira, kun opettelen mönkimään tyynyjen ja peiton alla.

Alpukka Pulpukka

Blogi on ollut pitkän aikaa hiljainen. Tänään sain inspiraation hieman muokata ulkoasua ja samalla voisi myös kirjata muutaman sanan nuorisojaoston uudesta jäsenestä, Alposta.

Alpo on vuosien harkinnan tulos. Siitä on jo varmasti ainakin kymmenen vuotta, kun äitini ensimmäisen kerran sanoi, että hän haluaa joskus vielä karkeakarvaisen märäkoiran. Näiden vuosien sisään on mahtunut jo useampi pentu, mutta ei mäyräkoiraa. Vuosi sitten äitini ilmoitti, että hän on varannut mäyräkoiran. Äitinmi työkaverilla on useampi mäyräkoira ja suunnitelmissa oli teettää ensimmäiset pennut vuoden sisään. Koska pentuja ei ollut tulossa vielä hetkeen, niin ehdimme hyvin tutustua rotuun tarkemmin. Lokakuussa syntyi kauan odotettu pentue ja siellä oli juuri meille sopiva uros. Marraskuun lopussa Alpo muutti Ruutanaan ja huh huh, siitäkös alkoi melkoinen pennun kasvatus käyntiin. Mäyräkoira on kuitenkin aivan erilainen luonteeltaan kuin paimenkoira.

 Alpo 6.12.2011

Alpo tottui nopeasti isoihin poikiin ja Tysonista onkin tullut Alpon paras kaveri. Tyson on ainoa vanhemmista koirista, joka tykkää Alposta. Partiksia ällöttää yhä edelleen ja murina kuuluu, jos kakara yrittää tulla lähellekään. Tysonin karvoissa onkin mukava roikkua ja lämpöistä kylkeä vasten nukkua. Välillä vähän jännittää, kun kummatkin riehuvat tosissaan niin että ikenet näkyvät ja välillä Alpon pää on Tysonin suussa. Mutta Taikku osaa olla nätisti ja varoo pikkuista.

Tyson ja Alpo 6.12.2011

Alpo on hieman maalla kasvaneen oloinen eikä oikein välitä hihnassa kulkea. Paljon hauskempaa tutkia maailmaa itsekseen ympäri tonttia kulkien. Alpo osaa olla oikein uppiniskainen, mutta tyytyy kohtaloonsa kun kukaan ei annakaan periksi sen temppuilulle. Autossa osaa olla nätisti, mutta tajuaa välillä olleensa huimat 5min ihan hiljaa ja sitten pitää aloittaa hirveä huuto. Kun tästä huomauttaa, niin taas olla hetki hiljaa ja nukahdetaan, kunnes herätään uudelleen ja muistetaan, että munhan piti huutaa autossa. Tämä on oikeasti hauskaa seurattavaa. Alpo kokeilee kaikin mahdollisin keinoin, että missä kohtaa me ihmiset annetaan periksi. Alpo osaa myös kietoa ihmiset tassujensa ympärille esittämällä pientä raasua ja hyväuskoiset (lue: äiti ja isä) alkavat suunnilleen hyssytellä pentua, että äläs nyt itke. Tästä pitää huomautella aika usein vanhempiani, että Alpo vie teitä 10-0. Nyt kun porukat ovat oppineet olemaan huomioimatta huomionhakua, niin Alposta onkin kehkeytynyt varsin mukava pentu.

Alpo oppi nostamaan jalkaa jo kolmen kuukauden ikäisenä. Varmaankin ottanut mallia isoilta pojilta, koska niin rehvakkaasti nostaa jalkaa. Alpo oli vasta tullut porukoille, kun se oli jo mukana huutokaupassa ja muutenkin kulkenut mukana vähän kaikkialla. Äitini työpaikalla se on käynyt useampaan kertaan ja onkin siellä varsinainen maskotti jo. Meilläkin Alpo on jo käynyt. Samalla reissulla tuli uutena juttuna hissi ja liukas rappukäytävän lattia. 5.2. oltiin trimmauskurssilla Pohjois-Hämeen kennelpiirin tiloissa. Alkuun jännitin itse, että pitääköhän Alpo hirveän huudon siellä. Loppujen lopuksi häkki oli ihan koristeena mukana, koska pääasiassa Alpo on rauhallisena pöydällä tai riehui 7kk vanhan mäyriksen kanssa ympäri kennelpiirin tiloja. Olimme äitini kanssa hyvin yllättyneitä Alpon käytöksestä. Hieno poika! Kouluttaja sanoi, että Alpolle tulee varmaankin suht helppohoitoinen turkki. Päästiin jo kokeilemaan trimmausta, koska Alpolla oli jo jonkin verran pitkää, hyvin irtoavaa karvaa. Myös tassut trimmattiin ja kouluttaja trimmasi hieman Alpon naamaa. Tämän jälkeen ilme muuttui paljon aikuisempaan suuntaan. Meidän Alpukka ei olekaan enää vauva!!

 Alpo 19 vkoa (4kk)

Kevääksi on suunnitteilla näyttelyharjoituksia ja muuta mäyriskerhon järjestämää ohjelmaa. Myös mätsäreihin osallistutaan jahka sellaisia lähistöllä järjestetään. Toukokuussa pitäisi sitten ekoihin näyttelyihin lähteä. Eilen testasin ekan kerran näyttelyhihnaa ja voi elämä, että oli taas haastavaa tämän pennun kanssa. Ehkä se tästä, pikku hiljaa...

Alpo 19 vkoa (4kk)