Niihamassa treenattiin pienellä porukalla. Tysonin kanssa katsottiin seuraamista ja sen ongelmia, sekä luoksetuloja.
Seuraamiseen saatiin hyviä neuvoja takapään käyttöön ja sen harjoitteluun. Neuvojen lisäksi mulle näytettiin miltä sen harjoituksen tulisi näyttää ja mikä on tavoite. Nyt ollaan taas vähän viisaampia tämän asian suhteen. Unohdetaan vanha treenitapa vasemmalle käännöksissä. Seuraamisen poikittamiseenkin saatiin neuvoja paljon ja huomattiin, että nami ei ole tarpeeksi hyvä palkka. Lelulla Tysonin silmissä oikein välähti ja saatiin hienoja lyhyitä seuraamispätkiä. Ja jopa useampi askel kuin vain kaksi. Oon ollut tosi huono käyttämään lelua palkkana. Yleensä vaan liikkeiden lopuksi tai niiden välissä pieni leikitys, mutta ei itse treenaamisen kohteesta lelupalkkaa. Mun täytyy opetella leikkimään ja palkkaamaan niin. Seinän vieressä otettiin muutama pätkä ja lopuksi ilman seinää eikä poikittamista tapahtunut. Enkä kävellyt yhtään sen nopeampaa kuin mulle luonnollinen tahti olisi.
Luoksetuloihinkin otettiin lelu käyttöön. Alkuun namilla niin että sylkäisin namin. Seuraavaksi otettiin lelu vatsan kohdalle. Alkuun pelkkää eteen tulemista ja siitä istu-käsky. Lelu oli niin mielenkiintoinen että välillä käskyt meni kuuroille korville, mutta ehkä se tästä pikku hiljaa. Niin mä sanon aina, pikku hiljaa hyvä tulee :o)
Jospa nyt saisi uutta motivaatiota tottikseen, että saisi tämän talven aikana edes jotain aikaiseksi (onneksi talvi on suht pitkä). Oli kiva lähteä aamupäivästä treenaamaan ihan kentälle. Mikähän siinä on niin vaikeaa ettei yksin tule koskaan lähdettyä tuolla tavalla mihinkään? Parempihan se on esim. seuraamista treenata niin, että joku katsoo, naksauttaa tai käskee palkata, koska enhän mä näe miten se koira menee ja pikku hiljaa pitäisi siitä koiran tuijottelusta päästä eroon ja luottaa toisten sanomisiin.
Muutenkin pitäisi enemmän vielä tsempata Tysonia, kehua enemmän ja innostaa. Oon aika harmaa ja hiljainen, niin kuin alkeiskurssin tottiskerralla joku sanoi. Ja sitten se lelu käyttöön, niin Tysonkin olisi täpäkämpi.
Seuraamiseen saatiin hyviä neuvoja takapään käyttöön ja sen harjoitteluun. Neuvojen lisäksi mulle näytettiin miltä sen harjoituksen tulisi näyttää ja mikä on tavoite. Nyt ollaan taas vähän viisaampia tämän asian suhteen. Unohdetaan vanha treenitapa vasemmalle käännöksissä. Seuraamisen poikittamiseenkin saatiin neuvoja paljon ja huomattiin, että nami ei ole tarpeeksi hyvä palkka. Lelulla Tysonin silmissä oikein välähti ja saatiin hienoja lyhyitä seuraamispätkiä. Ja jopa useampi askel kuin vain kaksi. Oon ollut tosi huono käyttämään lelua palkkana. Yleensä vaan liikkeiden lopuksi tai niiden välissä pieni leikitys, mutta ei itse treenaamisen kohteesta lelupalkkaa. Mun täytyy opetella leikkimään ja palkkaamaan niin. Seinän vieressä otettiin muutama pätkä ja lopuksi ilman seinää eikä poikittamista tapahtunut. Enkä kävellyt yhtään sen nopeampaa kuin mulle luonnollinen tahti olisi.
Luoksetuloihinkin otettiin lelu käyttöön. Alkuun namilla niin että sylkäisin namin. Seuraavaksi otettiin lelu vatsan kohdalle. Alkuun pelkkää eteen tulemista ja siitä istu-käsky. Lelu oli niin mielenkiintoinen että välillä käskyt meni kuuroille korville, mutta ehkä se tästä pikku hiljaa. Niin mä sanon aina, pikku hiljaa hyvä tulee :o)
Jospa nyt saisi uutta motivaatiota tottikseen, että saisi tämän talven aikana edes jotain aikaiseksi (onneksi talvi on suht pitkä). Oli kiva lähteä aamupäivästä treenaamaan ihan kentälle. Mikähän siinä on niin vaikeaa ettei yksin tule koskaan lähdettyä tuolla tavalla mihinkään? Parempihan se on esim. seuraamista treenata niin, että joku katsoo, naksauttaa tai käskee palkata, koska enhän mä näe miten se koira menee ja pikku hiljaa pitäisi siitä koiran tuijottelusta päästä eroon ja luottaa toisten sanomisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti