... tulevat olemaan mielenkiintoiset, koska huomenna illalla haen Jammun ja Figon meille hoitoon vanhempieni etelänmatkan ajaksi. Onhan sitä ennenkin asuttu kaksiossa, kylläkin hieman isommassa, neljän koiran kanssa (ja yksi niistä oli lehmän kokoinen Petrus), joten kaipa me hengissä ja täysissä sielunvoimissa tästä selviydytään. Jammu ja Figo ovat kyllä niin landepaukkuja, että menee ehkä hetki taas totutella kerrostalon rappusiin ja ääniin. Onneksi eivät tällä viikolla joudu kuin pari tuntia olemaan yksin. Ehtivät vähän tottua yhdessä oloon ja pystyy seuraamaan miten Figo ja Tyson mahtuvat samaan tilaan.
Palaten viime viikkoon. Torstaina käytiin Tysonin kanssa lonkka- ja kyynärkuvissa, ja näytti varsin hienoilta kuvilta! Nyt odotellaan virallisia. Tyson oli rauhoitettunakin oma malttamaton itsensä. Kun meitä pyydettiin poistumaan röntgenhuoneesta, niin Tyson yritti lähteä pöydältä pois. Ja kun kuvat oli otettu ja odoteltiin Tysonin virkoamista, niin mitenkään ei reagoinut meidän tuttujen ihmisten ääniin, mutta heti kun eläinlääkäri tuli paikalle ja sanoi jotain, niin Tyson nousi ylös ja lähti reteesti kävelemään ulospäin. Käytävällä totesi, että jalat eivät ehkä sittenkään kanna vielä kunnolla ja päätti ottaa hetken hengähdystauon. Autolle mentäessä avasin takaluukkua ja sanoin Juhikselle, että Tyson täytyy varmaankin nostaa. Ja pah, takaluukun sain auki, niin poika hyppäsi sillä sekunnilla autoon (oli edelleen aika töttöröö päästään).
Juhista säälitti koko illan Tyson, kun se oli niin raasu. Iskä hoivasi pikku poikaansa tunnollisesti, kun äiskä vaan naureskelin vierellä. Oon kamala! Ulkonakin Tyson kulki kuin känninen ukko. Yleensä koirat menee suoraan kohti puuta, mitä vasten haluavat nostaa jalkaansa. Tyson kulki sivuttain, aivan kun humalassa heitättäisi hieman sivulle. Muutaman reippaan hölkkäaskeleenkin otti ja sitten tuli stoppi. Piti kerätä ajatukset kasaan ja taas jatkettiin matkaa rauhallisesti. Korvat roikkui (ja posket) ja ilme oli niin raasu. Raukka ei tajunnut mikä siihen oli iskenyt. Kotiin päästyä Juhiksella kesti piiiiitkään riisua takki ja kengät, kun piti vähän rapsutella ja höpistä Tysonille heti eteisessä. Oikeasti, näytti todella koomiselta meidän koti-ilta. Koiralla kaamea kankkunen :D Seuraavana aamuna meitä tuli herätteleen energiaa pursuava riiviö, jolla jytäsi taas ihan täysillä. Kukista meinasi lehdet lentää, kun häntä vispasi tuhatta ja sataa. Kyllä krapulastakin aina selviydytään, sen tietää itse kukin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti