21. tammikuuta 2010

Meillä kävi vieraita

Tänään oli mukava päivä meidän kannalta, kun saimme vieraiksi Kokemäeltä Nooran ja harjis-Taimin. Taimi ei ehkä niin innoissaan kyläilystä ollut, viimeistään sen jälkeen kun näki meidän pojat. Taimilla oli kontrollikäynti eläinlääkärillä Tampereella ja samalla reissulla tulivat sitten meille muutamaksi tunniksi. Aika loppui taas kesken, juttua olisi vielä riittänyt vaikka kuinka ja paljon. Eikä keretty edes esittämään meidän toko-osaamista Nooralle. Tämä pitää korjata joskus, Kokemäelle lähdetään viettämään priva-tokopäivää.

Pojat olivat alkuun makkarissa. Tyson osoitti mieltä levittämällä tavaroita ympäriinsä ja lankakeränkin päätti aukoa. Taimi sai hetken aikaa totutella meillä oloon ihan itsekseen, mutta lopulta päästimme pojat katsomaan tulokasta. Toby ei välittänyt pätkääkään pikkuisesta. Enimmäkseen makoili Juhiksen sylissä tai oli jossain omissa oloissaan. Välillä piti tietysti käydä Nooran luona rapsuteltavana, mutta suurimman osan ajasta oli jossain näkymättömissä. Tyson taas oikein innostui Taimista, vielä enemmän kun Taimi inisi kuin pieni hiiri sohvalla ja kertoi varsin selvästi, että Tyson voisi painua hevon kuuseen. Mitä enemmän Taimi sanoi vastaan, sitä enemmän Tyson siitä kiinnostui. Taimilla alkoi menemään leikin puolelle näykkimisyritykset ja Tysonin komentamiset (oli niin pientä ääntä, että tuskin Tyson edes kuuli mitään). Tobysta Taimi tykkäsi, kun Topsukka ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota eikä lähennellyt. Jaa miten niin mulla on kaksi ihan erilaista koiraa? Vai onkohan Tysonilla huono näkö, kun pitää iholla asti olla.. Onneksi meidän koirien kanssa ei tarvitse mitään ärhentelyjä tai tappeluja pelätä. Tyson on vaan vähän turhan ronski leikeissään. Eri asia leikkiä Tobyn kokoisen kanssa kuin muutaman kilon painoisen harjakoiran. Paras oli kun Taimi oli sohvalla ja Tyson lattialla, niin olivat edes jotenkin samalla tasolla. Topakka tyttönen oli ja Tyson oli into pinkeänä. Taitaa tykätä vähän haasteellisimmista tytöistä, helpot on ihan tylsiä.

Taimille toivotetaan parempaa jatkoa. Pikkuisella todettiin vähän kaiken näköistä allergiaa, esim. varastopunkki, pölypunkki ja siitepöly. Varastopunkista pääsee eroon raa´alla ruualla, mutta milläs välttelet pölypunkkeja ja siitepölyä. Myöhemmin kuulee mitä eläinlääkäri sanoi. Pikkuinen on vasta vuoden vanha ja syksystä asti hoidettu oireita. Varmasti inhoaa jo eläinlääkärissä käyntiä, kun on saanut neulatyynynä olla useampaan kertaan. Nooralle tsemppiä, kyllä se onni vielä joskus kääntyy näissä terveysjutuissa. Niin monen kanssa saanut kamppailla. Nepu-partiksen vei lonkat nuorena. Lysti-colliella oli juoksujen ja kohtutulehdusten kanssa ongelmaa (nyt leikattu), Uno-papalla (Espanjan kulkukoira) oli heikko sydän ja nyt Taimin allergiat. Miten voi yhden ihmisen kohdalle osua näin paljon kaikkea?

1 kommentti:

  1. Sä oot Ida ihana :)
    Just tossa mietein, että kirjottelisko vielä tekstin epäonnesta koirien kanssa. Ja että pitäsköhän sitä siirtyä pehmoleluilla leikkimiseen seuraavaks. Paitsi mun tuurilla niiltäkin varmaan mystisesti tippuis jalat ja sisälmykset pursuilis :D Oli mahtavaa nähdä! Pian uusiks taas! Jutuille ei tulis loppua varmaan parissa viikossakaan ;) + Ja ne toko-osaamiset TÄYTYY nähdä!

    VastaaPoista