Eilisestä intoutuneena sain potkittua itseni pihalle treenaamaan. Alotiettiin näyttelyjuoksemisella, sillä viikon päästä pitäisi Lahden ryhmiksessä näyttää raviaskelia, sarjassamme mahdoton tehtävä. Ennen tottistreeniä tämä, koska muuten mentäisiin kontaktilla eikä se käy päinsä. Erikan ohjeilla mentiin, eli nyt keskityin pitämään ketjun ihan korvien takana tuomaan tehokkuutta jarrutukseen. Vedolla mentiin, mutta ravattiin ja hyvin. Kai mun pitää hankkia pitkä "sakemannihihna" näyttelykehään. Voisi tulla melkoiset draivit :D Jos nyt jaksaisi joka päivä tätä treenata ja näyttelyssäkin muistaa aina korjata ketju oikeaan paikkaan juoksemaan lähtiessä.
Tokotreeni aloitettiin seuraamisella. Yksi kokonainen nakki käteen piiloon ja siitä pikku hiljaa Tyson sai maistella oikeassa paikkaa kulkiessa. Muuten meni hienosti, mutta sormet olivat koetuksella. Sen verran ahneesti Tyson yritti nakista saada palaa irti. Oli sen verran hämärää jo ulkona, että kai se kuvitteli sormeni olevan nakki... Ei vaan, hammasta purren kestin kivun, sillä saatiin mukavaa seuraamista aikaiseksi. Ei tuntunut yhtään masentavalta touhulta. Muutama lyhyt pätkä (askelia kuitenkin enemmän kuin aiemmin) tehtiin.
Liikkeestä maahanmenoa myös tehtiin. Tyson yritti laiskotella ja laski muutaman kerran vain etupäätä ja sitten hinkattiinkin ihan paikoillaan maahanmenoa. Kun alkoi sujumaan, otettiin liike mukaan. Ilman mitään käskyä kulki mukana ja siitä "down". Kävelin reilun 10 askeleen päähän ja palasin takaisin käyden Tysonin takana reilun metrin päässä. Se pysyi eikä näyttänytkään siltä että nousisi. JEI! Ja tätä ei olla paljoa treenattu ja viime kerrastakin on jo aikaa. Vielä kun saisi nämä välimatkat seisomiseenkin, niin voilá.
Luoksetulon eteenistumista loppuun. Alkuun niin, että siirryin itse Tysonin eteen. Lopuksi siirsin kädet selän taakse, koska sivulla ne häiritsisivät (koska nami on kädessä). Haettiin vain oikeaan paikkaan siirtymistä. Hyvin tuli eteen. Täytyy varmaan kokeilla välillä pudottaa nami suusta palkaksi, että saisi kädet sivulle. Tai sitten jättää namit taskuun ja sieltä aina kaivaa palkaksi. Nyt unohtui naksutin kotiin, joten piti kehuilla ja nameilla saada ajoitettua palkkaus oikein.
Piti ottaa eteenmenoakin, mutta alusta unohtui kotiin. Siirretään se seuraavaan kertaan.. Huomenna voisi koittaa taas aktivoitua treenien merkeissä ja illalla on vuorossa Tysonin pesu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti