15. tammikuuta 2010

Ruuasta vielä

Unohtui eilen kirjoittaa, että eläinlääkäri mainitsi myös, että yksi vaihtoehto olisi raakaruokinnan lisäksi sekaruokinta, joka sisältäisi nappuloiden lisäksi erilaisia puuroja, lihoja ja luita. Sellainen sekalainen ruokavalio, sillä niitähän Tyson on kestänyt oikein hyvin. Nappulat ne ongelma on. Vatsan kannalta olisi hyvä, jos söisi esim. toisen aterian lihana. Raa´assa lihassa olisi vatsalle hyviä bakteereja ja vahvistaisi sitä. Sitten ei olisi kuin yksi nappula-ateria sulatettavana. Pakasteluita sitten ajanvietteeksi. Niillä saa Tysoninkin pysymään poissa pahanteosta yksin ollessaan :o) Raakaruokinta olisi varmasti paras Tysonille, mutta siinä on oma vaivansa, joten luultavastikin koitetaan pärjätä sekaruokinnalla alkuun. Kestää sitten pelkkää nappulaakin, jos esim. koirat menee porukoille hoitoon ja siellä pitäisi syödä, niin ei tarvitse toisten tehdä raakaruoka-annosta. Tai jos itse lähdetään joskus koirien kanssa reissuun, niin ei tarvitse miettiä pakastinmahdollisuutta lihoille. On aina se suunnitelma B. Kokeillaan ja katsotaan mikä toimii ja mikä ei. Sitähän tässä on vuosi jo tehty ja koko ajan mennään parempaan suuntaan. Tullut itsekin opittua koirien ruokinnasta paljon (suom. tullut todella kriittiseksi monien nappularuokien suhteen).

3 kommenttia:

  1. Eksyinpä blogiisi foorumin kautta :) Hienon blogin olet väsännyt!

    Toivottavasti saatte sen piereskelyn nyt kuriin. Munkin tosiaan piti siirtyä siihen nappulaan, mutta Orijeniapa ei myyty mustissa&mirrissä. Nyt joko keksin sille toisen nappulamerkin, tai tuon sitä nappulaa sitten salosta.

    VastaaPoista
  2. Ai myy vai, hyvä tietää! En viitsi alkaa maksamaan tilailuista (yleensä) isohkoja maksuja, kun otan aluksi vain pienen pussin kokeiluun. Salosta se haku onnistuu oikeastaan nyt autottomana helpommin, kun sinne kuitenkin olen viikonloppuna menossa. Pispalaankin kun menee bussilla muistaakseni parhaimmillaan tunti. :D Sitä autoa odotellessa..

    VastaaPoista
  3. Tota aiemmissa kommenteissa esiintullutta orijenia myydään ainakin murren murkinoissa eli siellä kannattaa käydä kurkkimassa. On vissiin ihan vastikään tullut heidän valikoimiinsa. Tais olla acanaa tms sen orijenin lisäksi.
    Toi barffaaminen ei oikeasti ole lainkaan suurivaivaista! Helppoahan se on, kun jaksaa vaikka yhtenä päivänä kuukaudessa/parissa viikossa laittaa annoksia valmiiksi pakastimeen. Tietty, mitä isompi pakastin, sitä helpommalla ja halvemmalla (raakaruoka on sitä halvempaa, mitä isomman satsin ostat kerralla) pääset!

    Meillä siis Aksu barffaa. Pikkukoirat on sekaruokinnassa.

    VastaaPoista