Talvihorroksesta on herätty ja kesäinen auringonpaiste on antanut paljon energiaa harrastamiseen. Tysonin kanssa pidettiin agilitysta puolen vuoden tauko ja viime maanantaina alkoi uusi kurssi SDP:llä. Lyhyesti ohjeistus meni näin: suu kiinni ja rauhoitu. Ja tämä oli tarkoitettu minulle :o) Vähemmän ääntä (kaikki turha pois) ja muista hengittää, äläkä hätäile. Tyson on nopea ja sen kanssa tulee todella helposti sellainen ennakkoajatus, että mun pitää sinkoutua paikasta toiseen nanosekunnissa. Koska Tyson on myös kuumeneva, niin mun pitää erityisesti pysyä rauhallisena, että saisin rauhoitettua koiraakin.
Talvellahan treenasimme Tamskin ryhmässä, mutta kemiat kouluttajan kanssa ei kohdannut ollenkaan. Tunneista jäi aina todella huono fiilis, vaikka Tyson suoriutui hienosti kaikista radan pätkistä. Tästä syystä taukoa on ollut, mutta nyt jäi tunnista todella hyvä fiilis, koska SDP:llä kouluttaja on kokeneempi ja ymmärtää, että koiria voi kouluttaa monella eri tapaa. Kaikille ei sovi sama tapa. Sain jopa makeat naurut muutamaan kertaan maanantain tunnilla. Ensin hukkasin itseni ja tuli totaalinen black-out, että mitähän mun nyt piti tehdä. Toisella kerralla Tysonille heitettiin lelu putkeen, että se innostuisi hakeutumaan sinne (tökki putkeen meno). Lelu unohtui putken puoleen väliin ja Tyson juoksi putkea päästä päähän varmaan 6 kertaa ennen kuin muisti ottaa lelunsa mukaan matkalta. Hauskaa oli!
Keskiviikkona treenattiin pitkästä aikaa tokoakin. Noora lähti Gösta-nahkacollien kanssa mukaan koutsaamaan meitä. Päätettiin katsoa, miltä alokasluokan liikkeet näyttävät. En oikeasti edes muista, koska olemme viimeksi tosi mielellä treenattu tokoa, mutta silti meni super hienosti! Kaikki se ylimääräinen hömpötys, maisemia katselu ja piippaus oli poissa, ja Tyson todella työskenteli mun kanssa. Se kesti toistot ja suht pitkän treenivuoron.
Aluksi otettiin luoksepäästävyys ja paikalla makuu. Luoksepäästävyys meni täysin nappiin. Tysonia ei paljoa hetkauttanut vaikka Noora tuli höpöttämään ja kopeloimaan. Paikalla makuussa ei alkuun tehty ylimääräistä häiriötä, vaan pelattiin varman päälle. Hienosti Tyson oli hiljaa paikoillaan.
Seuraamisissa ei ollut enää niin kamalaa poikittamista ja kontakti pysyi hyvin. Aina viilattavaa löytyy, erityisesti käännöksistä (nämäkin kyllä menivät hyvin vähäiseen treeniin nähden) ja juoksuosuudesta. Hihna seuruu oli parempi kuin vapaa. Alkuun Tyson hieman kokeili rajojaan ja kun sille huomautti kunnolla asiasta, niin johan rupesi poika toimimaan.
Liikkeestä maahanmeno sujui ekalla kerralla hienosti, mutta sitten Tyson päättikin säästää vaivaa ja jäi seisomaan. Hienoja seisomisia tuli, mutta kun haluttiin maahanmenoa, niin tätä piti hioa.
Luoksetulossa oli vauhtia, mutta sivulle tulo oli hakusessa. Treenattiin sitä pelkästään hetken aikaa.
Liikkeestä seisominen menikin sitten täydellisesti. Osasin tätä odottaakin tuon maahanmeno-treenin jälkeen. Tyson pysähtyi seisomaan kuin patsas ja siinä se olla möllötti niin kauan, että vapautin. Turbonkin saa siis pysähtymään varsin onnistuneesti.
Hyppyä ei otettu, koska ei ollut sopivaa estettä. Loppuun otettiin vielä uusi paikalla makuu niin, että Noora otti Göstan autosta ja ensin touhusi niitä näitä meidän ympärillä, ja lopuksi leikitti Göstaa. Vinkulelu raikasi ja pentu touhusi into pinkeänä, mutta Tyson se vain patsastelee maassa maaten. Oli ihana seurata sen ilmeitä. Alkuun vähän käänteli päätä, kohta enää korvat liikkui, seuraavaksi Göstan puoleinen korva enää liikahti ja lopuksi ei reagoinut enää ollenkaan ääniin. Huippu Tyson! Maltti on kasvanut ja siitä voidaan kiittää Nooraa ja agilitytreenejä. Vuosi sitten Tyson laitettiin kunnolla ruotuun, opetettiin rauhoittumaan ja olemaan välittämättä ympärillä olevasta hälinästä. Tämä on paljon vaadittu koiralta, joka tekee räjähtäviä lähtöjä nanosekunnissa ja kiihtyy nollasta sataan yhtä nopeasti. Mutta nyt käsissä on koira, joka oikeasti keskittyy ja tekee töitä mun kanssa eikä välitä muista. Olen tämän ennenkin todennut, että Tysonin kanssa olisi kaksi ekaa vuotta pitänyt vain hengailla häiriöisissä paikoissa ja eikä vaatia siltä mitään pilkun viilausta, vaan vahvistaa oikeaa mielentilaa. Aivot vaativat joskus aikaa kehittyä :o) Vaikka se on fyysisesti kehittynyt suht nopeasti ja tasaisesti, mutta mieli ei ole vielä ollut "aikuinen".
Alpo on myös joutunut aktiivisemman harrastamisen pariin, vaikka se pitäisi enemmän oman tien kulkemisesta ja oman tontin vartioinnista. Näyttelyt ovat oma juttunsa ja niistä on enemmän uutissivulla. Tie ei ollut helppo hyvään kehäesiintymiseen, mutta jotenkin ihmeessä Alpo oppi asiat vaikka se ei ole palkkaamisen suhteen yhtä helppo kuin paimenkoira. Näyttelyiden lisäksi Alpo on perehtynyt metsästyskoirien jälkeen (mejä), eli verijälkeen. Kolme jälkeä ollaan kuukauden aikana tehty ja on ollu ihana huomata kuinka into piukeena Alpo on jäljen suhteen. Se oli meidän koirista kiinnostunein pelkästään jo verestä, kun purkitettiin sitä pakkaseen. Muut kävi nopeasti vilkaisemassa, kun Alpo rupesi juomaan verta kiposta suoraan. Piti jo hätyytellä pois. Toinen mikä tänään tuli huomattua, on kaadon kiinnostus. Meillä on ollut naudan sorkka kuivumassa ja tänään laitoin sen ensimmäisen kerran jäljen päähän. Kun hain sorkan, pihassa koirat tuli haistelemaan, että mikäs tämä on. Muilta se jäi tähän, mutta Alpo ryntäsi laukaten suoraan sorkkaan kiinni. Hauska kakara! Toivotaan siitä hyvää jälkikoiraa. Tavoitteet on tottakai JVA! Ensi vuonna luolille ja tavoite KVA-L ;o) Vaatimattomuus on kunniaan!
