Löytyi kuvia

Laitetaan vielä muutama kuva helmikuulta. Olin ihan unohtanut näiden olemassa olon, vaikka pidänkin näistä todella paljon. Aurinko osui enää pienenä kaistaleena porukoitten pihaan ja sain muutaman onnistuneen kuvan.

Piiitkästä aikaa juttua

Edellisen postauksen otsikko sopisi tähänkin. On sattunut ja tapahtunut taas vaikka hiljaiseloa ollaankin elelty. Aloitetaan mukavammasta jutusta nimittäin tottistreeneistä (tiistain). Tuloksena oli aivan uskomattoman hyvä fiilis ihan henkisesti. Olen kaivannut treenituokioita. Sain muutettua työaikaa tunnilla myöhemmäksi (menen nyt klo 21 töihin) ja se mahdollisti treeneihin pääsyn. Ainoa vaan että hallitreenit ainakin näiltä osin loppui tähän, ellei sitten huhtikuussa jatketa.

Ilmoitin jo PPK:n palstalla, että tulossa on hullu ja ylienerginen koira kera naama punoittavan omistajan jonka suusta voi päästä kirosanoja. Oletin siis Tysonin olevan ihan ylikierroksilla. Autosta otettuani sen teki jo mieli laittaa se takaisin autoon. Oli meinaan sellainen neliveto päällä, että teki mieli kiljua. Noo, selviydyttiin halliin (kiitos vatsaremmin). Oltiinkin sitten ensimmäisenä vuorossa, joten tulikin äkkilähtö päivän treeniin. Oppi nro 1: virittele/herättele koiraa. Tyson oli ihan pihalla alkuun ja teki mitä sattui ja haisteli maata yms yms. Vasta ekan treenin lopussa alkoi pääsemään jyvälle juonesta. Otettiin seuraamista ja poikitti kuulemma reippaasti. Siispä seinän viereen ja myöhemmin normaalisti keskellä kenttää, mutta tehden vasemmalle käännöksen. Tuulan mukaan Tyson sai herätyksen ekan käännöksen jälkeen. Rupesi tarkemmin seuraamaan mitä teen, sillä oli törmätä minuun (tässä se pointti olikin).

Toisessa treenissä tehtiin taas alkuun seuraamista (nyt jo paremmin). Vinkiksi tuli tiukka tempo seuraamistreeniin. Itse pysyisi koko ajan liikkeessä. Jos koira jää haistelemaan, niin itse vain jatkan matkaa ja kyllä se koira sieltä joskus tulee (jaa Tyson vai...). Tai että teenkin yllättäviä juttuja: käännöksiä, sivuaskelia, nopeuden muutoksia jne. Pysyy mielenkiinto yllä eikä jää aikaa häiriöihin (hajut). Ja seuraamista voi jatkaa eteenpäin vaikka palkkaakin. Namikädestä pitäisi päästä eroon (I know...).

Lopuksi otettiin luoksetuloja, sillä niitä ollaan treenattu aikas vähän. Nyt Tyson pysyi ihan yllättävän hyvin paikoillaan, tottakai epäilin sitä koko ajan ja jossain vaiheessa Hanna sanoikin että jatka vaan matkaa ja kun hän naksauttaa niin käännyt takaisin palkkaamaan. Luoksetulot oli hienoja. Avitin kyllä namilla, pidin niitä vatsan kiinni. Tyson tuli suoraan eteen ja tarpeeksi lähelle, sillä on näköjään joku loksahtanut päässä paikoilleen. Etäisyyttä ei siis tarvinnut korjata ollenkaan. Namilla avitin ihan vain sen takia, että ei olla aikoihin treenattu, joten en vaatinut liikaa yhtäkkiä (yllätys minulta, että oikeasti mun päässä oli joku asia loksahtanut paikoilleen).

Oli hienoa nähdä pitkästä aikaa muita pienryhmän koiria ja niiden edistyminen oli ihan megahieno juttu. Hyvä ettei naamani muuttunut vihreäksi kateudesta. Oli niin hienoa meno.

---------

Sitten se ei niin kiva juttu (taas). Jammun selkä parani levolla, mutta nyt seuraava rampa on Tyson. Eilen aamuyöllä töistä kotiin tultua vastassa oli murheellisen näköinen kakara joka seisoi kolmella jalalla ja liikkuessaan ontui. Sydän hyppäsi kurkkuun ja herätin heti Juhiksen (aamulla joskus puoli viiden jälkeen), että oliko huomannut Tysonin ontuneen illalla. Tokkurainen vastaus oli että normaali se oli nukkumaan mentäessä. Seuraavaksi kopeloin koko ajan läpi, väänsin ja käänsin, tunnustelin tassunpohjat ja seurailin reaktiota. Tysonin ilme oli kyllä sellainen "helvettiäkös siinä kutittelet!". Liikkuessa oli ihan ressukan näköinen, ilme kertoi että jalka oli pipi. Äiskän pallero. Kai se vielä yltyi kun lässyttelin jotain. Oikein marttyyri. Siinä sitten tunnin verran seurailin ja odotin että Juhiksen kello soittaisi. Ja heti kun Juhis heräsi, niin Tysonkin piristyi ja ontuminen hieman helpotti. Mietittiin mistä se voisi johtua ja epäiltiin, että olisiko mahdollisesti nukkunut jotenkin huonossa asennossa. Usein ollaan naurettu Tysonin makuuasennoille, kun sillä on aina ranteet taivutettuna (makaa siis tassunsa päällä). Koitin helpottaa oloa sillä että selitin jalan vain puutuneen.

Isä haki joka tapauksessa koirat taas päivähoitoon ja sovittiin, että isä seurailee ja rajoittaa sitten liikuntaa jos tarvetta. Meikä painui unten maille ja olin vielä ihan koomassa kun isä toi koirat, joten en pystynyt tenttaamaan. Illalla lähdettiin treeneihin ja itseasiassa yö(päivä)unien jälkeen olin täysin unohtanut ontumisen, sillä Tyson ei ontunut enää. Treeneissä ei näkynyt mitään, mutta myöhemmin illalla kun soitin Juhikselle töistä, niin kuulin että ontui taas. Prkl! Samantien soitto Ruutanaan, että oliko Tyson ontunut päivällä. Oli kuulemma aina kun oli maannut pitempään ja nousi ylös. Oli kuitenkin reippaasti kulkenut ulkona eikä siellä ontunut, vaan aina kun nousi ylös niin klenkkasi hetken.

Taas pähkittiin että missä vika. Kenenkään nähden se ei ole satuttanut jalkaa. Ainakaan se ei ole ulvahtanut eikä muutenkaan vaikuttanut kipeältä aiemmin. Äiti ehdotti orapihlaja-aidan piikkiä, mutta tassussa ei tuntunut mitään eikä koirat olleet Ruutanassa maanantaina. Eivätkä pojat ole riehuneet ulkona kauaa kerrallaan ja aina valvotusti, liukkaita kohtia on vai autojen lähettyvillä ja pääasiassa Tysonkin riehuu lumikasassa. Antaa hyvin kopeloida jalkaansa, joten voisiko olla joku revähdys tms.? Mutta miksi se ei vaikuta ulkona liikkuessa (ontumiset ollaan huomattu vain sisällä, muistaakseni) eikä onnu koko aikaa, vain maasta noustessa. Olin jo varma, että nyt on perkele kyynär paskana. Tuli nimittäin mieleen vanha nivelrikkoinen koira joka yrittää nousta ylös. Mutta jos ei nyt ensimmäisenä ajatella sitä pahinta versiota. Jos taas tehdään niin kuin aina sanon, että seuraillaan nyt tilannetta ja jos tuntuu jatkuvan tai pahenevan niin tutkitaan lisää asiaa. Tyson saa edelleen mennä päiväksi Ruutanaan, koska siellä on enemmän seuraa vaikka ei riehumaan pääsisikään.

Viikonloppuna on näillä näkymin (varmistusta vaille) Tobyn ja Tysonin hieronta. Katsotaan missä kunnossa poijjaat on. Jammun ja Figon vuoro on sitten jahka saan turkit lyhyiksi. Kauan ollaan jo mietitty koneen hankintaa että olisi helpompi pitää turkit lyhyinä ympäri vuoden. Mun selkä kun ei kestä kauaa lattialla istumista ja saksimiseen menee aikaa. Tobynkin jalkakarvat tarvitsisivat taas oikomista, kun märät kelit ovat tehneet tehtävänsä ja omistaja on ollut laiska harjaaja. Välillä käynyt mielessä senkin turkin ajelu, mutta en raaski vaikka turkki onkin kamalan näköinen (pudottanut karvaa ja osittain turkki on katkeillutkin kun Toby on rapsutellut itseään -> en ole vieläkään muistanut ostaa öljyä). Tuskin jaksan pitää sitä enää näyttelykuntoisena, olen surutta kampaillut sitä että olisi helpompi. Näyttelykuntoa tuo turkki ei ole nähnyt varmaan pariin vuoteen, joten ehkä luovutan ja pidän Tobyn ohutkarvaisena, mutta silti partiksen näköisenä. Eihän se enää näyttäisi itseltään, jos turkin ajaisi. Juhiskin sanoi, että Toby ei olisi enää oman itsensä näköinen vaikkakin aina jaksaa valittaa että kämpässä tai autossa haisee märkä koira :D Kun on kerta suunniteltu tulevaa kevätsiivousta, niin voisi samalla pitää turkkitalkoot ja pestä koko köörin. Sitten saakin Ida mennä vuorostaan hierojalle, kun selkä on niin jumissa ettei suoristukaan enää. Tysonkin on kasvattanut leijonanharjasta aikas hienosti. Muutenkin tullut massiivisemmaksi eikä ole enää mikään ihan ruipelo kakara, ainoa että mieli on kyllä ihan teinipojan ja äiskä ei aina tykkää.

Nyt pitää lopettaa tämä kirjoittaminen, sillä kukaan ei jaksa tätäkään sepustusta lukea kerralla. Huomaa ettei ole aikoihin purkanut ajatuksia blogiin. Nyt piti sitten kerralla kirjoittaa hirveä stoori. Muutenkin olen ollut niin "lyhytsanainen" blogiaikana (miten jotkut ihmiset voi saada esim. treenit kirjattua ylös vain muutamalla rivillä? Pitäisi varmaan oppia referoimaan kirjoituksia..). En itsekään jaksa ikinä lukea kirjoituksiani läpi, joten kirjoitusvirheet ovat mahdollisia eikä kielikään aina ole kaunista äidinkieltä. En voi sille mitään, kun juttua aina vain tulee ja tulee enkä keksi mihin laittaisin pisteen.

Sattuu ja tapahtuu

Äiti soitti päivällä, että Jammu on satuttanut luultavastikin selkänsä ulkona. Oli riehunut Figon kanssa hangessa ja yhtäkkiä ulvaissut lujaa. Kävelee ihan hyvin, menee rappusetkin (ulkoa sisälle tullessa on neljä rappusta) jne.. ja kun äiti oli kopeloinut selkää, niin aristi ristiselästä. Mentiin päivällä Ruutanaan ja kopeloin koko koiran läpi ja päädyin samaan itse tehtyyn diagnoosiin (minen oo mikään expertti). Luultavastikin jotenkin revähtänyt ja seuraillaan nyt pari päivää, lepoa vaan. Jammu änkee aina johonkin alle makaamaan, paras paikka on sohvan alunen. Ja sitten ulvotaan kun sattuu. Porukoilla onkin nyt koko illaksi hommaa etsiä sopivaa estettä sohvan alle. Jos vaivaa vielä levonkin jälkeen, niin käydään sitten näytillä lekurissa ja mahdollisesti kuvautetaan. Mutta nyt seuraillaan ja katsotaan alkuviikosta uudelleen tilanne.

Mullon uus auto

Oon ollut nyt kaksi päivää yhtä hymyä, eilen käytiin katsomassa autoa ja se lähtikin sitten mukaan saman tien. Kyseessä on siis se Peugeot farmari mistä aiemmin jo mainitsin. Mullon taas söpö-pösö ja oon täysin rakastunut siihen. Nyt on koirille hyvin tilaa. Isä kokeili heti ensimmäisenä, että mahtuuko iso kevythäkki taakse ja meni kuulemma kevyesti (ei mahdu iskän Mersuun, hahahaa!). Nyt sitten pitää ruveta miettimään, että tekeekö jotain lisäjuttuja taakse vai laittaako vain verkon, häkkiä käytetään vain jos on yksi koira matkassa mukana ja on tarvetta häkille muutenkin. Itsehän haluaisin tottakai koirahäkit sinne, mutta voi olla että ihan vielä en sellaista saa.

Huomenna mennään päivällä Ruutanaan, että pojat pääsee taas höyryttelemään. Tänään käytiin illalla koirapuistossa, kun pojilla oli ollut tylsä päivä. Tiistaista lähtien saavat sitten taas viettää päivät Ruutanassa, itse menen maanantai iltana töihin, joten nyt on vielä pari päivää laatuaikaa yhdessä. Huomenna olisi tokotreenit, kamala mennä kun ei olla hetkeen tehty mitään. Menee varmaan söhellykseksi.

Muutoksen tuulia

Ei, lauman koko ei muutu suuntaan eikä toiseen, ei myöskään hopeat ole jaossa, vaan meikäläinen sai vihdoinkin töitä (alkoi maanantaina). Ja tottakai ne sitten heti rajoittaa harrastamista, koska työ on ilta-/yötyötä Sahalahdessa asti, puolen tunnin ajomatka per suunta.

Eka viikko on mennyt aikalailla tottuessa uuteen päivärytmiin ja isä on ollut suureksi avuksi, kun on ottanut koiria päivällä hoitoon. Sen verran kerkesi jo viime viikolla keräämään energiaa, että meistä olisi varmasti jokainen tullut hulluksi, jos koirat eivät olisi päässeet viettämään laatuaikaa Ruutanaan. Ensin nukkuvat Juhiksen kanssa yön, sitten itse menen aamulla nukkumaan ja herään pikkasen ennen kuin Juhis pitää hakea töistä. Sitten muutama tunti kotona oloa ja taas töihin. Jäänyt siksi vähän vähemmälle tuo harrastaminen, mutta eiköhän se tästä kun tottuu rytmiin. Eipähän koirien tarvitse olla yksin kotona (vältetään askartelut ;o) ), jotain positiivista. Sunnuntain tokotreeneihin päästään onneksi. Kevään koesuunnitelmat menevät varmaan uusiksi, mutta katsotaan sitä sitten lähempänä ajankohtaa. Nyt ei olla taas pariin viikkoon kunnolla treenattu.

Tänään mennään katsomaan uutta (tai no uudempaa) autoa. (P)Ascona pitäisi katsastaa tämän kuun loppuun mennessä ja kone vetelee viimeisiään (Pösö-syndrooma, asconakin valuttaa jäähdytinnesteet). Pösö farmaria mennään tänään katsomaan, toivottavasti lähtee mukaan. Säästäisi huomattavasti työmatkakuluissa, kun ei olisi niin paljon hörppäilevä auto, Asconalla on jäänyt putki päälle...

Sitten vielä harrastuksista. Ilmoitin meidät Herhaun BH-kurssille, koska aikataulut sopi aika hyvin omiini ja kun Hervannassa treenataan niin matkoihin menee vain 5 min. Jos olisi kauempana, niin ei pystyisi.

Varasin jo helmikuussa paikan partisten paimennustaippariin, tai oltiin varasijalla jos ei koe täyty partiksista. Pari paikkaa jäi vapaaksi ja juuri sopivasti sunnuntai-aamuun (lauantai ei olisi onnitunut, sillä olen pe-la yön töissä). Eli Taikku-poika pääsee katsomaan löytyykö sisäistä paimenkoiraa vai ollaanko ihan kaupunkilaisia. Taippari on 23.5. Somerolla. Kaikkea pitää näköjään kokeilla.

Näyttelyihin mennään vasta toukokuussa, kun pääsee ulkonäyttelyihin. Tökkii ajatuskin sisänäyttelyistä. Siksi jäi viime viikonloppuna pari mätsäriäkin välistä, kun ei voinut vähempää kiinnostaa mennä mihinkään suljettuun tilaan ison ihmis- ja koiramäärän kanssa. Iskisi varmaan klaustrofobia :D