Maanantain agility

Kääntyminen voi joskus olla todella vaikeaa. Se tuli todettu viime kerralla agilityssa. Ja taas minä sain todeta tyhmyyteni, kun en kykene ajattelemaan montaa asiaa samaan aikaan. Mietin, että pitäisikö treenata vuosi ensin ilman koiraa pelkästään agilityradalla liikkumista :o)

Otettiin rataa kahdessa osassa. Jumiuduttiin kummallakin radalla hieman tiukempaan käännökseen. Ekalla radalla hypyn jälkeen piti sukeltaa putkeen, mikä meni puomin alla. No eikös Tyson sinkoutunut joka ikinen kerta puomille. Varoin liikkumasta yhtään siihen suuntaan, juoksin kerran jopa reilusti pois päin koko puomista, että saisin Tysonin edes kääntymään mua kohti. Ja yksi hyvä kikka oli liukastua. Tysonin ajatus herpaantui ja itseasiassa tämän liukastumisen jälkeen sain Tysonin menemään putkeen. Tässä kohtaa Tyson ei pysähtynyt matkalla, vaan meikäläinen pomppasi maasta ääntä nopeammin!

Toisella radan pätkällä piti kääntyä muurin jälkeen jyrkästi oikealle keinulle (piti palata periaatteessa hieman taaksepäin radalla). Voi jessus, että oli taas vaikeaa. Loivemmin oikealla oli A, minne Tyson sinkosi (yllätys, yllätys..). Sadannen kerran jälkeen pääkoppani alkoi ymmärtämään mitä kouluttaja oli yrittänyt minulle kertoa. Jarruta koiraa askel ennen hyppyä vaikka käskyllä "tähän", että koira saa koottua itsensä ja kykenee kääntymään heti hypyn jälkeen. Tyson vetää älyttömillä loikilla eteenpäin, niin ei kait tuo ihan noin vaan käänny.

Käntymiset saatiin siis joten kuten onnistumaan, kun minä ohjaajana muistin joka ikisen asian mitä piti tehdä. Huoh, ei ole helppoa! Erittäin positiivista oli se, että Tyson teki todella hienot kontaktit aina kun sinkoili kontaktiesteille. Keinun teki ihan omatoimisesti (ei himmattu vauhtia) ja pysyi keinun päällä. Tyson talvella aina hyppäsi vauhdista pois, kun tajusi keinun liikkuvan. Rynni niin vauhdilla, kuvitteli varmaan puomiksi, ja säpsähti kun keinu valahti alta. Sen jälkeen vähän muistuteltiin, että tämä on se vempain mikä liikkuu, hidasta vauhtia lopussa. A:lla ja puomillakin pysähtyi itsestään vaikka olin kaukana takana enkä edes vaatinut mitään. Kehuin kuitenkin ja vapautin, ettei tämän takia ainakaan kontaktit menisi pilalle.

Kesän tullen aktivoidutaan

Talvihorroksesta on herätty ja kesäinen auringonpaiste on antanut paljon energiaa harrastamiseen. Tysonin kanssa pidettiin agilitysta puolen vuoden tauko ja viime maanantaina alkoi uusi kurssi SDP:llä. Lyhyesti ohjeistus meni näin: suu kiinni ja rauhoitu. Ja tämä oli tarkoitettu minulle :o) Vähemmän ääntä (kaikki turha pois) ja muista hengittää, äläkä hätäile. Tyson on nopea ja sen kanssa tulee todella helposti sellainen ennakkoajatus, että mun pitää sinkoutua paikasta toiseen nanosekunnissa. Koska Tyson on myös kuumeneva, niin mun pitää erityisesti pysyä rauhallisena, että saisin rauhoitettua koiraakin.

Talvellahan treenasimme Tamskin ryhmässä, mutta kemiat kouluttajan kanssa ei kohdannut ollenkaan. Tunneista jäi aina todella huono fiilis, vaikka Tyson suoriutui hienosti kaikista radan pätkistä. Tästä syystä taukoa on ollut, mutta nyt jäi tunnista todella hyvä fiilis, koska SDP:llä kouluttaja on kokeneempi ja ymmärtää, että koiria voi kouluttaa monella eri tapaa. Kaikille ei sovi sama tapa. Sain jopa makeat naurut muutamaan kertaan maanantain tunnilla. Ensin hukkasin itseni ja tuli totaalinen black-out, että mitähän mun nyt piti tehdä. Toisella kerralla Tysonille heitettiin lelu putkeen, että se innostuisi hakeutumaan sinne (tökki putkeen meno). Lelu unohtui putken puoleen väliin ja Tyson juoksi putkea päästä päähän varmaan 6 kertaa ennen kuin muisti ottaa lelunsa mukaan matkalta. Hauskaa oli!

Keskiviikkona treenattiin pitkästä aikaa tokoakin. Noora lähti Gösta-nahkacollien kanssa mukaan koutsaamaan meitä. Päätettiin katsoa, miltä alokasluokan liikkeet näyttävät. En oikeasti edes muista, koska olemme viimeksi tosi mielellä treenattu tokoa, mutta silti meni super hienosti! Kaikki se ylimääräinen hömpötys, maisemia katselu ja piippaus oli poissa, ja Tyson todella työskenteli mun kanssa. Se kesti toistot ja suht pitkän treenivuoron.

Aluksi otettiin luoksepäästävyys ja paikalla makuu. Luoksepäästävyys meni täysin nappiin. Tysonia ei paljoa hetkauttanut vaikka Noora tuli höpöttämään ja kopeloimaan. Paikalla makuussa ei alkuun tehty ylimääräistä häiriötä, vaan pelattiin varman päälle. Hienosti Tyson oli hiljaa paikoillaan.

Seuraamisissa ei ollut enää niin kamalaa poikittamista ja kontakti pysyi hyvin. Aina viilattavaa löytyy, erityisesti käännöksistä (nämäkin kyllä menivät hyvin vähäiseen treeniin nähden) ja juoksuosuudesta. Hihna seuruu oli parempi kuin vapaa. Alkuun Tyson hieman kokeili rajojaan ja kun sille huomautti kunnolla asiasta, niin johan rupesi poika toimimaan.

Liikkeestä maahanmeno sujui ekalla kerralla hienosti, mutta sitten Tyson päättikin säästää vaivaa ja jäi seisomaan. Hienoja seisomisia tuli, mutta kun haluttiin maahanmenoa, niin tätä piti hioa.

Luoksetulossa oli vauhtia, mutta sivulle tulo oli hakusessa. Treenattiin sitä pelkästään hetken aikaa.

Liikkeestä seisominen menikin sitten täydellisesti. Osasin tätä odottaakin tuon maahanmeno-treenin jälkeen. Tyson pysähtyi seisomaan kuin patsas ja siinä se olla möllötti niin kauan, että vapautin. Turbonkin saa siis pysähtymään varsin onnistuneesti.

Hyppyä ei otettu, koska ei ollut sopivaa estettä. Loppuun otettiin vielä uusi paikalla makuu niin, että Noora otti Göstan autosta ja ensin touhusi niitä näitä meidän ympärillä, ja lopuksi leikitti Göstaa. Vinkulelu raikasi ja pentu touhusi into pinkeänä, mutta Tyson se vain patsastelee maassa maaten. Oli ihana seurata sen ilmeitä. Alkuun vähän käänteli päätä, kohta enää korvat liikkui, seuraavaksi Göstan puoleinen korva enää liikahti ja lopuksi ei reagoinut enää ollenkaan ääniin. Huippu Tyson! Maltti on kasvanut ja siitä voidaan kiittää Nooraa ja agilitytreenejä. Vuosi sitten Tyson laitettiin kunnolla ruotuun, opetettiin rauhoittumaan ja olemaan välittämättä ympärillä olevasta hälinästä. Tämä on paljon vaadittu koiralta, joka tekee räjähtäviä lähtöjä nanosekunnissa ja kiihtyy nollasta sataan yhtä nopeasti. Mutta nyt käsissä on koira, joka oikeasti keskittyy ja tekee töitä mun kanssa eikä välitä muista. Olen tämän ennenkin todennut, että Tysonin kanssa olisi kaksi ekaa vuotta pitänyt vain hengailla häiriöisissä paikoissa ja eikä vaatia siltä mitään pilkun viilausta, vaan vahvistaa oikeaa mielentilaa. Aivot vaativat joskus aikaa kehittyä :o) Vaikka se on fyysisesti kehittynyt suht nopeasti ja tasaisesti, mutta mieli ei ole vielä ollut "aikuinen".

Alpo on myös joutunut aktiivisemman harrastamisen pariin, vaikka se pitäisi enemmän oman tien kulkemisesta ja oman tontin vartioinnista. Näyttelyt ovat oma juttunsa ja niistä on enemmän uutissivulla. Tie ei ollut helppo hyvään kehäesiintymiseen, mutta jotenkin ihmeessä Alpo oppi asiat vaikka se ei ole palkkaamisen suhteen yhtä helppo kuin paimenkoira. Näyttelyiden lisäksi Alpo on perehtynyt metsästyskoirien jälkeen (mejä), eli verijälkeen. Kolme jälkeä ollaan kuukauden aikana tehty ja on ollu ihana huomata kuinka into piukeena Alpo on jäljen suhteen. Se oli meidän koirista kiinnostunein pelkästään jo verestä, kun purkitettiin sitä pakkaseen. Muut kävi nopeasti vilkaisemassa, kun Alpo rupesi juomaan verta kiposta suoraan. Piti jo hätyytellä pois. Toinen mikä tänään tuli huomattua, on kaadon kiinnostus. Meillä on ollut naudan sorkka kuivumassa ja tänään laitoin sen ensimmäisen kerran jäljen päähän. Kun hain sorkan, pihassa koirat tuli haistelemaan, että mikäs tämä on. Muilta se jäi tähän, mutta Alpo ryntäsi laukaten suoraan sorkkaan kiinni. Hauska kakara! Toivotaan siitä hyvää jälkikoiraa. Tavoitteet on tottakai JVA! Ensi vuonna luolille ja tavoite KVA-L ;o) Vaatimattomuus on kunniaan!

Näyttelytreeniä

Alpon kanssa ollaan nyt kahdesti oltu ohjatuissa näyttelyharjoituksissa. Viikonloppuna oli Tamskin järjestämä koulutus Tamskin tallilla ja se oli jotain aivan kamalaa Alpon mielestä. Pentupalleroinen kutistui aivan olemattomiin, kun jännitti niiiin huimasti. Hihnassa sentäs kuljettiin eteenpäin, mutta kunnollisia raviaskelia ei tainnut pahemmin olla. Ainakaan suorassa ei kuljettu. Ja hui kauhea, kun piti yrittää seistä. Antoi kyllä hyvin kopeloida, koska ihmisethän ovat super ihania, mutta muuten oli aika jännittävä kokemus. Ehkä tarvitsisi hieman enemmän viedä Alpa paikkoihin, missä on paljon ihmisiä ja koiria.

Tänään oli mäyräkoirakerhon järjestämä treeni kennelpiirin tiloissa. Porukkaa oli vähän ja koirat saivat peuhata keskenään alkuun. Alpo oli rento koko treenin ajan ja kulki todella reippaasti. Ihan eri koira kuin viikonlopun treeneissä. Tänään seisoi hienosti pöydällä kun kopeloitiin ja nyt ravattiinkin jo paljon paremmin. Ehkä se tästä pikku hiljaa. On sitä ennenkin saatu haasteelliset yksilöt esiintymään.

Viikonloppuna olisi vuorossa Alpon eka mätsäri. Sinne lähtee Tyson mukaan henkiseksi tueksi. Ehkei näyttelytilanne ole niin pelottava, kun on joku tuttu ja turvallinen (lue: idoli) mukana. Saiskohan kehään ottaa esijuoksijan? Tärkeintä on saada Alpolle kokemusta tuollaisista tilanteista. Vielä ei ole pätkääkään väliä kuinka esiintyminen menee. Alpon äiti Alma lähtee mukaan treenaamaan huhtikuun virallista näyttelyä varten. Samalla voisi ottaa äidistä ja pojasta kuvia.

"Alpo tässä terve!"

Moi! Mä oon Alpo, mutta äiti kutsuu mua Alpukaks. Alpukka pulpukka noin tarkalleen ottaen. Mulla oli tänään taas kiva päivä, kun mun paras kaveri Tyson tuli kylään. Monesti on aika tylsää kotona, jos Tyson ei ole kylässä, koska kukaan ei oikein leiki mun kanssa. Isot pojat (niin kuin Jammua ja Figoa kutsutaan) ei oikein tykkää musta. Oon kuulemma tosi ällöttävä ja rasittava. Äiti aina yrittää viihdyttää mua, mutta ei se osaa leikkiä niin kuin Tyson. Meillä on sellasia poikien juttuja eikä noi äidit niitä ymmärrä. Äiti on siis mun ihmisäiti. Ettei joku luule että olen joku peräkammarin poika äidin helmoissa. 

Jammu ja Figo ei kuulemma tykkää musta siks, koska mä muka kiusaan niitä. Mähän yritän saada niitä vaan leikkiin mun kaa. Vien leluja ja luita niiden nenän eteen tarjolle ja aloitan (kuulemma hirveän) räykytyksen , että isot pojat lähtis mun kanssa vähän taisteleen. Isot pojat kuitenkin vain murahtavat mulle, että "painu kakara mettään" ja lähtevät pois paikalta. Joskus Figo kyllä ottaa multa lelun tai luun ihan ilman lupaa ja vie omaan majaan. Mutta minäpäs en hevillä luovuta. Taas aloitan (kuulemma kauhean) mekastuksen ja kohta tulenkin onnelisena leluni/luuni kanssa takaisin omalle pedille. Mikähän siinä on ettei musta tykätä?

Niin tänään oli siis kiva päivä. Tyson tuli örmy-veljensä kanssa meille. Toby on sellanen kovaääninen murahtelija, joka ei kuulemma yleensäkään tykkää pennuista. Tyson onneksi tykkää pennuista ja musta erityisesti. Me aina leikitään keskenään. Yleensä roikun Tysonin karvoissa ja se kuskaa mua ympäriinsä. Tyson tykkää, kun sen perässä juoksee. Varsinkin jos sillä on keppi. Mäkin tykkäisin, että joku jahtais mua, mutta kukaan ei lähde mun perään vaikka mulla ois millanen tikku. Me aina seikkaillaan Tysonin kanssa ympäri tonttia. Välillä äiti huutelee, että pitää tulla talon takaa pois ettei joku metsäpeto nouki mua mukaansa.

 

Minä ja Tyson matkalla uusiin seikkailuihin.

 

Joskus on rankkaa olla pikkuinen. Mutta ei mua haittaa. Pääsen hyvin kulkemaan lumessa ja juoksen kuulemma tosi lujaa. Ihan Tysonin vauhtiin en vielä pääse, mutta ehkä sitten kun treenaan vaan kovasti. Päivittäinhän me juostaan yhdessä.

Minä ja Figon häntä. Ida jaksaa aina muistuttaa, että oon söpö. Se aina lässyttää mulle, ihan kun jollekin pikkupennulle.

Äitin mielestä näytän jo ihan isolta pojalta

Täs me ollaan Taikun kanssa sisällä leikkimässä. Kun en pienenä päässyt itse sohvalle, niin Tyson kiltisti nosti mut sinne. Pidin vaan lujaa lelusta kiinni ja Tyson nosti "hiiop!" mut ilmaan. Nykyään pääsen jo ihan itse sohvalle. Ida opetti.. Muut ei yleensä saa mennä sängylle, jos ovat märkiä lumesta, mutta minäpä olen niin säänkestävä, että saan mennä omalle tyynylle nukkumaan. Tai äitin tyynylle.. Aika usein pääsen syliinkin nukkumaan, kun olen niin pieni ja väsynyt "pikkupentu".

Mä tykkään nukkua pehmeällä pedillä. Olen repinyt kaikki tuolin pehmusteet lattialle vähän eripuolille kotia, että voin aina rojahtaa pehmeälle pedille kun väsyn. On mulla oma tyynykin lattialla, mutta yöunet nukun kyllä sängyssä Matti-kissan vieressä, äitin niskaan hönkien.

Raskaan päivän päätteeksi rojahdan siis sängylle. Pienenä nukahdin aina isän syliin ja siitä valahdin selälleni isän viereen. Sitten kun äiti ja isäkin tulee nukkumaan, siirryn Matti-kissan kanssa meidän pedille (äidin ja isän väliin) ja tunkeudun ihan äitin niskaan kiinni. Siinä nukun aamuun asti.

Olen kuulemma todella aamu-uninen. Yleensä kaikki muut ovat olleet jo pitkään hereillä, kun minä vasta tökkäisen kuononi peiton alta ja rupean heräilemään. Isä aina välillä hoputtaa, kun se yrittää petata petiä. Musta tulee kuulemma luolakoira, kun opettelen mönkimään tyynyjen ja peiton alla.

Alpukka Pulpukka

Blogi on ollut pitkän aikaa hiljainen. Tänään sain inspiraation hieman muokata ulkoasua ja samalla voisi myös kirjata muutaman sanan nuorisojaoston uudesta jäsenestä, Alposta.

Alpo on vuosien harkinnan tulos. Siitä on jo varmasti ainakin kymmenen vuotta, kun äitini ensimmäisen kerran sanoi, että hän haluaa joskus vielä karkeakarvaisen märäkoiran. Näiden vuosien sisään on mahtunut jo useampi pentu, mutta ei mäyräkoiraa. Vuosi sitten äitini ilmoitti, että hän on varannut mäyräkoiran. Äitinmi työkaverilla on useampi mäyräkoira ja suunnitelmissa oli teettää ensimmäiset pennut vuoden sisään. Koska pentuja ei ollut tulossa vielä hetkeen, niin ehdimme hyvin tutustua rotuun tarkemmin. Lokakuussa syntyi kauan odotettu pentue ja siellä oli juuri meille sopiva uros. Marraskuun lopussa Alpo muutti Ruutanaan ja huh huh, siitäkös alkoi melkoinen pennun kasvatus käyntiin. Mäyräkoira on kuitenkin aivan erilainen luonteeltaan kuin paimenkoira.

 Alpo 6.12.2011

Alpo tottui nopeasti isoihin poikiin ja Tysonista onkin tullut Alpon paras kaveri. Tyson on ainoa vanhemmista koirista, joka tykkää Alposta. Partiksia ällöttää yhä edelleen ja murina kuuluu, jos kakara yrittää tulla lähellekään. Tysonin karvoissa onkin mukava roikkua ja lämpöistä kylkeä vasten nukkua. Välillä vähän jännittää, kun kummatkin riehuvat tosissaan niin että ikenet näkyvät ja välillä Alpon pää on Tysonin suussa. Mutta Taikku osaa olla nätisti ja varoo pikkuista.

Tyson ja Alpo 6.12.2011

Alpo on hieman maalla kasvaneen oloinen eikä oikein välitä hihnassa kulkea. Paljon hauskempaa tutkia maailmaa itsekseen ympäri tonttia kulkien. Alpo osaa olla oikein uppiniskainen, mutta tyytyy kohtaloonsa kun kukaan ei annakaan periksi sen temppuilulle. Autossa osaa olla nätisti, mutta tajuaa välillä olleensa huimat 5min ihan hiljaa ja sitten pitää aloittaa hirveä huuto. Kun tästä huomauttaa, niin taas olla hetki hiljaa ja nukahdetaan, kunnes herätään uudelleen ja muistetaan, että munhan piti huutaa autossa. Tämä on oikeasti hauskaa seurattavaa. Alpo kokeilee kaikin mahdollisin keinoin, että missä kohtaa me ihmiset annetaan periksi. Alpo osaa myös kietoa ihmiset tassujensa ympärille esittämällä pientä raasua ja hyväuskoiset (lue: äiti ja isä) alkavat suunnilleen hyssytellä pentua, että äläs nyt itke. Tästä pitää huomautella aika usein vanhempiani, että Alpo vie teitä 10-0. Nyt kun porukat ovat oppineet olemaan huomioimatta huomionhakua, niin Alposta onkin kehkeytynyt varsin mukava pentu.

Alpo oppi nostamaan jalkaa jo kolmen kuukauden ikäisenä. Varmaankin ottanut mallia isoilta pojilta, koska niin rehvakkaasti nostaa jalkaa. Alpo oli vasta tullut porukoille, kun se oli jo mukana huutokaupassa ja muutenkin kulkenut mukana vähän kaikkialla. Äitini työpaikalla se on käynyt useampaan kertaan ja onkin siellä varsinainen maskotti jo. Meilläkin Alpo on jo käynyt. Samalla reissulla tuli uutena juttuna hissi ja liukas rappukäytävän lattia. 5.2. oltiin trimmauskurssilla Pohjois-Hämeen kennelpiirin tiloissa. Alkuun jännitin itse, että pitääköhän Alpo hirveän huudon siellä. Loppujen lopuksi häkki oli ihan koristeena mukana, koska pääasiassa Alpo on rauhallisena pöydällä tai riehui 7kk vanhan mäyriksen kanssa ympäri kennelpiirin tiloja. Olimme äitini kanssa hyvin yllättyneitä Alpon käytöksestä. Hieno poika! Kouluttaja sanoi, että Alpolle tulee varmaankin suht helppohoitoinen turkki. Päästiin jo kokeilemaan trimmausta, koska Alpolla oli jo jonkin verran pitkää, hyvin irtoavaa karvaa. Myös tassut trimmattiin ja kouluttaja trimmasi hieman Alpon naamaa. Tämän jälkeen ilme muuttui paljon aikuisempaan suuntaan. Meidän Alpukka ei olekaan enää vauva!!

 Alpo 19 vkoa (4kk)

Kevääksi on suunnitteilla näyttelyharjoituksia ja muuta mäyriskerhon järjestämää ohjelmaa. Myös mätsäreihin osallistutaan jahka sellaisia lähistöllä järjestetään. Toukokuussa pitäisi sitten ekoihin näyttelyihin lähteä. Eilen testasin ekan kerran näyttelyhihnaa ja voi elämä, että oli taas haastavaa tämän pennun kanssa. Ehkä se tästä, pikku hiljaa...

Alpo 19 vkoa (4kk)