21. helmikuuta 2010

Lelu

Yleensä Tyson on oppinut asiat nopeasti, mutta leikkimiseen ja lelun tarjoamiseen sillä meni noin vuosi. Nyt kun ollaan naksuttimen kanssa opeteltu lelujen nostamista lattialta ja antamista minulle, niin kaksi hernettä pääkopassa ovat kohdanneet. Tyson on aina leikkinyt mielellään kotona, jotkut lelut ovat niin rakkaita ettei niitä hajoteta heti ensimmäisenä. Itseasiassa tällä hetkellä on kaksi lelua aina lattialla, umpikuminen Kong-pallo missä on kolo herkkua varten ja emun näköinen lelu missä on kova pää ja kroppa (pallon malliset) sekä jalat ja kaula narulelua. Nämä ovat kestäneet hyvin Tysonin leikit ja ne ovatkin todella rakkaita leluja. Nykyään Tyson tuo aina silloin tällöin lelua tarjolle ja palkaksi se on heitetty vähän matkan päähän. Rasittavuuteen asti tätä ei tapahdu, joten hyvillä mielin ollaan palkattu. Tänäänkin se toi palloa minulle, kun istuin koneella. Surffasin netissä ja toisella kädellä heitin palloa. Kun loppui tämä leikki, niin Tyson siirtyi Juhiksen luokse olohuoneeseen. Juhis ei kiinnittänyt Tysoniin mitään huomiota (olympialaisten jääkiekkopeli tuli tv:stä), joten Tyson laittoi pallon Juhiksen eteen sohvalle ja se kieri siitä Juhikseen kiinni. Välillä Kong-pallo jäi paikoilleen, kun avonainen kohti oli alaspäin. Hetken Tyson katseli sitä ja kun Juhis ei reagoinut, niin Taikku tönäisi pallon liikkeelle. Ja palkkioksi tästä pallo lensi. Tuota palloa pitää kyllä varovasti heitellä ettei paikat hajoa kotona. Useimmiten heitellään koppeja, Taikku on hyvä niissä :o) Joillekin tämä on ihan arkipäiväistä ja menee rasittavaksi kun koira aina vain tuo ja tuo lelua eikä lopeta. Tysonin kohdalla tämä on huippu hienoa eikä se kauaa raahaa leluja meille tarjolle. Useimmiten leikkii yksin leluillaan, mutta silloin tällöin tuo lelua tarjolle ja koittaa saada meitä mukaan leikkiin.

Treenatessa tai sanotaan että kodin ulkopuolella tämä leikkiminen ei vielä ihan toimi. Okei, yleensä treeneissä leikki on hieman erilaista ja siellä kierrokset on vähän korkeammalla, joten lelun saadessaan sinkoaa niin pitkälle kuin hihnassa pääsee tai jos on vapaana niin niin pitkälle juostaan että seinä tulee vastaan. Joten ihan valmiiksi ei olla tätä vielä saatu. Kahden lelun leikillä lelu tulee lähemmäksi, mutta sitä ei tarjota minulle.

Koska ei olla koko viikonloppuna tehty ihmeempää (ulkona pirun kylmä ja joka päivä jotain muuta ohjelmaa ollut), niin tehtiin muutama luoksetulo keittiössä ja sen jälkeen nosteltiin eri tavaroita lattialta naksuttimen avulla. Joku päivä tässä taannoin Tyson pudotti Juhiksen puhelimen sohvan käsinojalta lattialle ja ajattelin kokeilla onnistuisiko nostaminen. Yritti ottaa kiinni, mutta päästi aina irti. Pienellä härnäyksellä otti puhelimen suuhunsa ja nosti sen käteeni. Tuomista ollaan treenattu aina leluilla, joten tänään kokeilin sitten muita esineitä. Pyörin ympäri kämppää ja koitin etsiä suht helppoja esineitä. Ensin nostettiin pesusientä, sitten puhelinta, muovista paistinlastaa ja lusikkaa (kokonaan metallinen). Lusikkaa halusin kokeilla ihan mielenkiinnosta, sillä en ole koskaan kokeillut Tysonilla mitään metallista. Monihan jo pennusta asti totuttaa juuri lusikoilla tai veitsillä metalliin, mutta meillä se on vähän jäänyt. Kaikki esineet nousi hienosti, joten uusia juttuja vain nenän eteen.

Olen miettinyt käskysanan toimivuutta. Nyt olen antanut käskyn "tuo" ja Tyson on oppinut sen hyvin. Kerran kokeilin niin, että jätin Tysonin istumaan ja laitoin lelun mun ja Tysonin väliin. Tästä käsky "tuo", niin Tyson tuli eteen istumaan. Luoksetulon käsky on "tule". Tajusin vasta tässä kohtaa, että käskyt ovat liian samanlaiset. Kirosin mielessäni kaikki mahdolliset sanat. Rupesin miettimään, että monesti käytän myös sanaa "lelu", esim. jos Tyson kuska parvekkeelle lelun tai luun, niin muistutan viemään sen takaisin sisälle käskyllä "ota lelu / luu". Ja tällöin Tyson on aina hakenut tavaransa parvekkeen nurkasta ja vienyt sisälle. Joten voisin ehkä vaihtaa käskyn ota- tai lelu-sanaan. Sitten taas kun mietitään noutoa ja kapulaa, niin siinä on käskyttänyt pitämistä sanalla "pidä". Joten koetyyppiseen noutoon (kapulanouto) voisi jättää käskyn "pidä". Hyvä ruveta jälkeenpäin miettimään käskysanoja... Aina antanut käskyn sen tilanteen mukaan enkä ole pahemmin miettinyt että millaisessa tilanteessa se toimii. Täytyy fundeerata tätä. Kyllä tuo "tuo" varmasti jää, mutta että millaisessa tilanteessa sitä käyttää.

Kyllä näitä käskysanoja riittää. Tarvis varmaan kohta tehdä jo lista. Seisomiseenkin on kolme eri käskyä, riippuen tilanteesta. Näyttelyseisominen on "seiso", liikkeestä seisominen (pysähtyminen) on "stop" ja kaukojen seisomaan nouseminen on "up" (ap). En halua käyttää näyttelyseisomisessa samaa käskyä kuin esim. tuossa pysähtymisessä, koska näyttelyssä korjaan koiran asentoa, eli se saa liikkua käskyn jälkeen jos ohjaan sitä namilla. Pysähtyminen on aina täys seis, siitä ei liikuta milliäkään. Kaukojen seisomiskäsky on siksi eri, että siinä on tärkeää takajalkojen pysyä paikoillaan. Joten oikeastaan välttämätöntä olla nuo kolme eri käskyä ja Tyson osaa jokaisen hienosti. Maahanmeno on aina "down" oli tilanne mikä hyvänsä. "Istu" on aina istuminen ja niin edelleen.. Yksi asia olisi hyvä opettaa Tysonille, olen miettinyt tätä pitkään mutten ole koskaan muistanut opettaa sitä. Treeneissä olen törmännyt käskyihin "liki" tai "yhdessä". Pointti on se, että koira kulkee mukana max metrin säteellä ohjaajasta. Ei seuraa-käskyn alla, vaan hieman vapaammin mutta silti kontrollissa. Tuo olisi niin kätevä tuhansissa eri tilanteissa, mutta eipä ole tullut vielä opetettua. Ehkä vielä joskus, niin kuin sanon joka ikinen kerta :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti