9. tammikuuta 2010

Reeniä ja lisää reeniä

Aamuisin ollaan treenattu sillä välin kun nappulat ovat olleet likoamassa. On kyllä tehokasta treeniä ollut, kun Tyson on ollut ihan täpinöissään ruuasta. Saanut ainakin kunnon palkan lopuksi. Pääasiassa ollaan tehty sivulle tuloja ja vasemmalle käännöksiä, sekä mukaan otettu pitkästä aikaa liikkeestä seisominen.

Eilen oltiin iltapäivällä Tuulan ja Rilla-malin kanssa raunioradan parkkiksella treenaamassa tottista. Tysonin kanssa otin seuraamista ja luoksetulon eteen istumista. Päädyttiin siihen, että lelupalkka-seuraamista otetaan vain valvovan silmän alla, eli silloin kun joku näkee miten koira liikkuu (onko oikealla paikalla suorassa). Mun pitää muistaa katsoa eteenpäin, sillä heti huomasi eron kun en katsonut koko ajan Tysonin tekemisiä vaan kävelin vain reippaasti eteenpäin. Esiteltiin Tuulalle meidän imutusseuraaminen, joka kuulemma näytti oikein hyvältä. Tätä me saadaan treenata itseksemme kotona, koska näytti niin hyvältä.

Eteen istumisissa otettiin uusi treeni niin, että jätin Tysonin istumaan ja palasin sen eteen oikealle paikalle ja siinä palkkailin. Muutama toisto näin ja sitten kokeiltiin toisin päin, eli nyt Tysonin piti liikkua. Tysonin paikka on hyvällä kohtaa edessäni, ei liimautuneena kiinni vaan pienellä turvavälillä, mikä ei ole pahitteeksi sitten kun vauhtia tulee lisää luoksetuloihin. Kokeiltiin myös lelupalkkaa niin, että Tyson vain tarraa leluun kiinni kun on siinä oikealla kohdalla ja vapautan tästä. Oppii hakeutumaan oikealle "seudulle". Loppuun tehtiin vauhtiluoksetuloja, jotka hieman sai polveni tutisemaan. Ensin piti heittää lelu selän taakse niin, että Tyson olisi juossut jalkojen välistä. Ei, se yritti mennä jalasta läpi. Toisin sanoen Ida meni hupsheijaa selälleen. Toisella kertaa tuli refleksinomainen väistö, kun Tyson oli metrin päässä :D Ei siis vieläkään onnistunut. Kolmannella kerralla piti vain ottaa Tyson patukkaan kiinni ja kerkesin kuulemaan kun Tuula jotain huusi, kunnes löysin itseni lumipenkasta selälläni ja Tyson siinä ympärillä riehuen. Oli ainakin hauskaa! Milloinhan viimeksi olisi naurattanut niin paljon tottistreeneissä?

Loppuun vielä yritettiin saada Tyson palauttamaan lelu mulle. Juu ei onnistunut. Vaatii ehkä vielä lisää treeniä (eihän tässä olla kuin vuosi sitä treenattu), jos joskus haluaa saada siitä rullakoiran.

Tottistreeneistä nopeasti kotiin lämmittelemään ja kohta saikin jo lähteä agilitytreeneihin. Vähän taisi tulla liikaa ohjelmaa muutaman tunnin sisään, sillä agilityssa Tyson oli aika vallattomalla fiiliksellä. Välillä piti laittaa sitä jäähylle rauhoittumaan ja esteitä tehdessä ottaa välillä tiukka komento takaisin maan pinnalle. Kävi vähän kierroksilla..

Aloitettiin tolpan kiertämisellä molempiin suuntiin. Tähän lisättiin myöhemmin hyppy, mikä ei ihan mennyt Tysonin tajuntaan. Hienoja kiertoja tuli, mutta kiersi sitten kerralla koko esteen :D Ajoissa kun rääkäisi "tässä" ja veti koiran esteen yli, niin alkoi homma luistamaan oikein hienosti. Tehtiin myös kahdeksikkoa kahdella esteellä ja siinä hieman laiskottelin. Olisi pitänyt saattaa Tyson pitemmälle siivekkeen viereen. Virheiden myötä ehkä muistaa jatkossa tehdä koiran tasoon nähden ohjaukset. Ei se vielä näitä osaa, kun vasta ensimmäistä kertaa harjoiteltiin. Hienosti meni sitten lopuksi, kun saatiin palikat oikeille paikoille ja homma sujui.

Keppitreeni aloteittiin tällä kertaa. Canis-areenalla on perus suorat kepit, joten piti ohjailla kädellä. Mulla taas liikaa vauhtia. Ekaksi kerraksi meni ihan kivasti, mutta jatkoa ajatellen mun tarvii vähän hidastaa omaa vauhtia eikä hosua.

Kaarevia putkiakin tehtiin. Tysonilla oli hieman uskon puutetta ja mulla kiirehtimistä, joten pari kertaa palasi takaisin tai väisti putken suun. Saatiin kyllä nämäkin sujumaan pienen rauhoittelun jälkeen (kierrokset tuhansissa). Tehtiin kahta putkea niin, että väliin tuli valssi. Loppuun tehtiin rata kahdesta hypystä ja kahdesta putkesta. Ensin hypyt, sitten putket ja loppuun vielä hypyt. Hyppyjen jälkeisellä putkella olisi ollut paras tehdä takaaleikkaus, mutta päädyttiin kiertämään putki ulkokautta, jotta Tyson saisi varmuutta putkeen. Joten alkuun tehtiin kaksi hyppyä ja putki ulkokautta kiertäen. Tähän väliin palkka ja rauhoittuminen. Sitten jatkettiin toiselle putkelle ja kahdelle vikalla hypylle. Putki jees, mutta mulla tuli aina hyppyjä ennen black out ja oltiin ihan solmussa. Sitten kun sain ajatukset taas kasattua, niin pääsin juoksemaan juuri sieltä mistä pitikin. Tyson on niin pirun nopea, että sille pitäisi opettaa nyt eteenmeno käsky, jotta menisi suoran pätkän loppuun asti vaikka minä tulisin perässä. Nyt toka vikan hypyn jälkeen kerkesi kääntymään mua kohti (jäi odotteleen missä se puuskuttava äiskä viipyy) ja pienellä taklauksella sain sen hyppäämään vikan esteen :D

Omaa vuoroa odotellessa tein imutusseuraamista, paikalla makuuta (hyvää häiriötreeniä), istu-maahan siirtymisiä (ilman mitään apuja ja Tyson todella nousi istumaan, WUHUU!), sitten on vähän hämärän peitossa että tehtiinkö liikkeestä seisomisiakin alkuun, mutta ainakin maahanmenoja tehtiin. Olikohan vielä muuta tokoon liittyvää? Perus sivulle tulot, siirtymiset ja vas. käännökset. Tempuista peruuttamista (on hieno! ja tarjoo sitä aina kun vähänkin menen sitä kohti), kieriminen ja kokeiltiin myös itsensä ympäri juoksua molempiin suuntiin lämmittelyksi. Sujui!

Täytyisi varmaan ruveta keräämään kolehtia kasaan, että voisi vuokrata tunnin viikossa tuolta hallilta. Voisi tehdä ohjauksia ja keppejä itsekseen, ja juuri noita eteenmenoja. Muutenkin treenata samoja juttuja mitä aina agitunneillakin tehdään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti