Tokoa

Tänään oli Herhaun toko. Taas vähän jänniti että mitenköhän menee. Tyson oli kyllä ihan oma itsensä, kuten jo ennen taukoa. Eli ei tullut hermoromahdusta :o)

Aloitettiin seuraamisella. Mimmu sanoi, että poikittaa hieman takapäällä, jos olisi lunta niin askeleet eivät menisi kahdessa rivissä vaan kolmessa. Tyson kulkee vain takapäällä poikittain, eli etupää on ihan normaalissa asennossa, joten siitä on minun todella vaikea nähdä että mitä takapää tekee. Tänään en niinkään yrittänyt päästä eroon poikittamisesta vaan yritin itse opetella koko ajan tekemään jotain. Eli paljon oltiin liikkeellä, tehtiin käännöksiä joka suuntaan, nopeuden muutoksia yms.. Koko ajan siis pää raksutti eikä jäänyt aikaa maan haistelulle tai toisten koirien kyttäämiselle. Tämä oli oikeastaan aikas kivaa. Ei varmastikaan koko ajan seurannut oikealla paikalla, mutta palkkasin vain kun oli lähellä kontaktissa. Täyskäännökset on vielä hieman laajoja, niitä voisi hioa pelkästään jonkin aikaa, mutta teki kuitenkin oikein sen käännöksen ilman apuja. Tysonistakin huomasi, että se alkoi oikeasti seuraamaan minua, katsoi mihin menen ja mitä teen. Loppua kohden paransi koko ajan (taas mentiin viime tipassa treeneihin eikä keretty oikein viritteleen itseämme).

Seuraavaksi tehtiin luoksetuloja, suunnilleen joka toisella kerralla palasin takaisin palkkaamaan ja joka toisella käskin luokse. Pidensin pikku hiljaa välimatkaa ja pisimmillään olin 30 askeleen päässä. Vauhti oli kova ja hidastus tapahtui minun tietääkseni oikeassa paikkaa, eli ihan lopussa liinat kiinni menetelmällä. Tässä 30 askeleen välimatkassa ensimmäisellä kerralla törmäsi (eka korta kun törmää), mutta ei onneksi kovalla voimalla. Suusta pääsi kyllä ääni, mutta se ei onneksi Tysoniin vaikuttanut mitenkään. Ei siis varonut seuraavalla kerralla ja jarrutti ihan samassa kohtaa, mutta nyt sai liinat kiinni paremmin. Jarruja hidasti irtohiekka, mikä vähän luisui alta. Loppuasentoakin pitäisi vielä treenata. Nyt Tyson kyllä osaa hienosti tulla ihan lähelle ja ottaa siinä kontaktia. Testasin että lasken kädet sivulle, että katoaako kontakti, mutta siinä se suunnilleen nojaili leualla mun mahaan ja katseli silmiin. Kehuilla ei ollut rajaa siinä kohtaa. Hiano miäs!!

Seuraavaksi tehtiin itsenäisesti askelsiirtymiä. Näitä ei olla paljoa tehty, joten niitä jatkossa lisää (voi tehdä kotonakin). Kokeilin muutaman liikkeestä seisomisen peruuttaen ja palasin koiran sivulle. Tehtiin varmaan pari kertaa ihan liikkeenäkin (ilman seuraa-käskyä), niin että kuljin Tysonin sivulla, käsky, jatkoin matkaa muutaman askeleen ja palasin sivulle. Se pysyi paikalla, hienoo!! Monia asia (kaikki?) riippuu niin mun etenemisestä tai siitä että veisin liikettä eteenpäin. Kyllä Tyson osaa, mutta minä junnaan paikoillani. Ei ole eka kerta.. Näitä lisää ja välimatkaa koiraan. Stopit on niin hienoja. Pysähtymisiä otin sen takia, koska seuraavana oli vuorossa hyppy.

Hyppy jännitti, sillä viimeksi kun sitä ollaan tehty, niin sain Tysonin tympääntymään koko liikkeeseen. Mimmu rohkaisi että kokeile ensin ilman mitään apuja ja katsotaan sitten mitä tehdään. Kuinkas kävikään. Tyson hyppäsi ja pysähtyi niille sijoille (kerran seisoi tassu esteen jalan päällä eikä korjannut asentoa). Palkkasin ja vapautin. Sovittiin, että vielä ei siirrytä koiran vierelle vaan tehdään nyt vain tästä hypystä varmasti onnistunut ja kiva. Toinen kerta oli yhtä hyvä ja siihen lopetettiin.

Ruutua otettiin itsenäisesti, vasta pari kertaa tehty ruutua. Välimatka on vielä lyhyt, jotta Tyson oppisi hakeutumaan ruutuun. Kokeilin vähän kauempaakin ja huomasi, että Tyson ei vielä tajunnut mihin piti mennä vaikka namit oltiinkin viety yhdessä.

Piristyin taas todella paljon treeneissä (olin ennen treenejä sanonut Juhikselle että tänään on löhöilypäivä). Vaikka mua ärsyttääkin Tysonin vinkuminen ja maan haistelu ja se ettei Tyson jaksa kauaa olla paikoillaan ellei ole käskyn alla, mutta kun tehdään liikkeitä ja Taikku tekee ne niin hienosti, niin itselle tulee mielettömän hyvä olo. Täs asian takia itse tarvitsen ohjattuja treenejä, koska siellä on aina joku joka sanoo, että nyt riittää älä tee enempää. Yksin treenatessa pilaan aina treenin sillä että teen liikaa. Huomaa etten suunnittele tarkkaan treenejä. Jos saisin oman päänupin toimimaan kunnolla ja oikeasti paneutuisin siihen suunnitteluun ja pysyisin päätöksessä, että esim. hyppyä otetaan vain kaksi kertaa, niin jokainen treeni olisi varmasti onnistunut ja miellyttävä. Nostaisi motivaatiota ja viitsisin lähteä yksikseni pihaan treenaamaan. Mulle on suuri kynnys lähteä ovesta pihalle omalle parkkipaikalle.. Kaikki aloittaminen on aina vaikeaa.

Nooran kanssa juuri juttelin tästä, että en uskalla edetä liikkeissä. Esim. juuri liikkeestä seisominen. Olen lähes vuoden treenannut Tysonin kanssa vain pysähtymistä, mutta en muuta. En edes sivulle palaamista. Tyson oppi pysähtymisen heti ekassa treenissä ja on tehnyt sen joka kerta yhtä hienosti, mutta itse en ole vain vienyt liikettä eteenpäin. Nyt kun ollaan alettu lisäämään osia liikkeeseen niin olenkin huomannut, että oho Tysonhan pysyy hienosti paikoillaan vaikka itse liikkuisin. Kerran kun se jonkun asian hoksaa, niin se muistaa sen aina. Oli sitten kuukauden tauko välissä tai ei. Jos haluan joskus saada jotain valmiiksi, niin nyt olisi sitten aika ruveta oikeasti miettimään että mitä tehdään seuraavassa treenissä ja mitä sitä seuraavassa. Eikä aina vain sitä yhtä ja samaa kohtaa liikkeestä. Eikä liian montaa toistoa, koska Tyson ei jaksa sellaista. Tottakai se tympääntyy, kun tehdään joka kerta sitä samaa juttua ja monesti vielä liian monta kertaa. Aina treenien jälkeen hakkaan päätäni seinään (kohta on lommo seinässä!). Miksei itse voi olla yhtä nopea oppimaan kuin koiransa? Herneet ei kohtaa pääkopassa.